Soukanrannassa

Vietimme juhannuksen pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla. Aaton keli vaikutti mukavalle, joten lähdimme uittamaan poikia meren rantaan. Tavoitteenamme oli mennä Haukilahden koirarannalle, mutta koska kuski ei ajatellut minne ryhmittyi kehä II:lla, niin päädyimme Suomenojan suuntaan. Siipalle tuli mieleen Soukan ranta, jossa hän on käynyt monesti pilkillä. Sinne siis.

Meri-ilma tuoksui poikien nenään jo Soukankaarella, ja takaluukussa alkoi innokas liikehdintä. Olimme ajatelleet tekevämme ensin pienen kävelylenkin ja mennä vasta sitten uimaan. Väärä suunnitelma, ainakin poikien mielestä. Jätkät pistivät nelivedot päälle, joten olihan sitä päästävä uimaan. Veneiden laskupaikka on yleensä luvallinen paikka uittaa, joten siellä nuo vettä rakastavat könsikkäät sitten pulikoivat sielunsa kyllyydestä.

Uinnin jälkeen kiersimme venesataman, ja kävimme ihastelemassa venekerhon valmistautumista juhannukseen. Ihana ilma, joutsenia rannassa ja tyytyväiseksi uitetut koirat – oi, kun satamassa olisi ollut vielä kahvila avoinna.

Tänään nautimme muuten kollegani kanssa ensimmäisen terassilounaan Helsingin keskustassa. Tästä se hellekesä alkaa – vai alkaako?

Lagottotärskyt Porvoossa

Tia kutsui meidät metsäkävelylle Porvooseen. Olipa hyvä, että saimme lähdetyksi, vaikka eiliset pikkujoulut vielä vähän painoivat jaloissa ja kurkussa – en muista milloin olisin laulanut täysillä ja tanssinut pari tuntia putkeen…

Käveltiin 8 koiran ja heidän palveluskuntansa kanssa jonkin aikaa metsässä, ja nautiskelimme kahvit sekä Tian leipomat pullat. Ei hullumpaa elämää! Vielä kävely takaisin autoille, ja turinaa tovi jos toinenkin.

Blondit neidit olivat tänään(kin) kovassa huudossa. Meidän Eero meni aivan sekaisin yhdestä blondista, ja Vascokin liehitteli minkä kerkesi toista blondiinia. Sisu innostui aiheesta vasta loppumetreillä, joten hän sai kulkea metsässä rauhassa – Eero joutui liekaan aina, kun tunteet kuumenivat liikaa.

Lagottojengi on kyllä mukavaa. Pulinaa riittää aina niin, ettei malttaisi lähteä pois ollenkaan.

Mukavaa alkavaa viikkoa.

Veli ja sen peikkosisko

Viime sunnuntaisessa Citylagottojen tapaamisessa törmäsimme Sisun siskoon. Sisarukset eivät ole tavanneet toisiaan reiluun 2 vuoteen eli sitten Punatassun kotipesästä lähdön. Paremmin nämä kaksi jekuttajaa tulivat juttuun kuin Sisu ja toinen sisko Neve, joka antaa veljelle aina kylmää kyytiä. Pahnanpohjimmainen pitänee laittaa järjestykseen.

Huh hellettä.

Upeita kuvia

Viime sunnuntain kikkurakarvatapaamisessa oli monta innokasta kuvaajaa. Ohessa parin heistä otoksia. Katsokaa ja ihailkaa:
Nina Vallin ja hänen siippansa otoksia.
Monthanin perheen otoksia.

Touhukas sunnuntai

Kerran kuussa City-lagotot kokoontuvat jonnekin päin pääkaupunkiseutua. Tänään kohtaamispaikkana oli Havukosken koirapuisto, jonne aurinkoinen keli houkutteli kolmisenkymmentä kikkurakarvaa omistajineen.

Koirat peuhasivat sydämensä kyllyydestä, ja ihmiset jutustelivat mukavia ja tutustuivat uusiin lagottoihmisiin. Saimme ainakin pari uutta kikkurakarvan omistajaa mukaamme tällä kertaa.

Yllä olevat kuvat on ottanut Perttu Monthan. Upeita kuvia, ja mikä parasta, näissä Sisu ei ole Nadin kimpussa. Tämä tapaaminen meni nimittäin 90 % Nadi-neitiä nylkyttäessä tai peppua nuollessa. Henkilökunta ei ollut kovin innostunut moisesta. Onneksi tuikku ei kuitenkaan ollut esillä eli leikkiä tuo pääasiassa oli.

Kikkurakarvat koolla jälleen

Mitä vaan namista, baby.

Pääkaupunkiseudun Lagotot treffasivat aurinkoisessa Sipoon koirametsässä tänään puolen päivän aikaan. Meitä oli koolla reipas joukko ihanasta kevätsäästä nauttivia ihmisiä, sekä noin 15 karvakuonoa. Lisäksemme koirametsään oli saapunut ainakin saman verran muiden rotujen edustajia omistajineen. Hyvin mahduttiin lenkkeilemään, ja kaikki koirat tulivat kivasti toimeen toistensa kanssa. Katso tapaamisaikataulu, ja liity seuraan. Koiran kanssa tai ilman.

Suurin osa joukosta valmiina lenkille. Osa eli koirat taisivat ottaa varaslähdön.

Pientä kirmailua puiden ympäri, jotta jaksaa taas kävellä sivistyneesti (tai ainakin sinne päin). Poikien piti tietysti myös merkata puut, ja vielä kerran kun kaveri oli jo käynyt merkillä…

Välillä pitää huilia, että jaksaa tallustella reitin loppuun asti.

Hulinaa lenkin jälkeen. Pienet koirat pörräilivät onnessaan keskenään, ja vähän isommat sujuvasti toisessa piirissä.

Voiko italomies muuta toivoa kuin saada kainaloon (no melkein ainakin) oma pikku blondi. Sisu ihastui joulukuun tapaamisessa Patiin, eikä tunteet olleet parissa kuukaudessa yhtään väljähtyneet.