Miniloma Naantalissa

Kävimme viime viikonloppuna Naantalissa pikavisiitillä. Sain aiemmin keväällä lahjakortin Naantalin kylpylään, ja nyt oli vapaa viikonloppu sen hyödyntämiseen. Päädyimme ottamaan koirat mukaan, joten lux-loma vaihtui koirahuoneeseen. Huone oli ihan viihtyisä ja tilava meidän poppoolle. Vähän etukäteen jännitti miten aina omakotitalossa asuneet hurtat reagoivat yöllä hotellin ääniin. Onneksi selvisimme yhdellä merkkihaukulla klo 4, kun joku naapuri saapui baarista.

Hotellissa meitä odotti paketti, josta löytyi Hau Haun lammasherkkuja ja kakkapusseja. Tarpeellisia molemmat, joten kiitos niistä.

Kylpylään emme tällä reissulla ehtineet ja illallinenkin nautittiin keskustassa ihanassa Hasta la pastassa. Valkosipulinen casewpähkinä-broileripasta oli superhyvää. Harmillisesti lupauduin ajamaan, joten ruokajuomana oli vesi. Valkoviini olisi varmasti kruunannut nautinnon.

Sunnuntaina piipahdimme Maskussa Eräkoirassa etsimässä isännälle kalastusasua. Ei löytynyt, joten matka jatkui Turkuun sukuloimaan. Kalastusasukin löytyi sunnuntain aikana, joten kaikki hyvin.

Pikaloma Mikkelissä

Kutsumattomat vieraat

Kävimme pari viikkoa sitten Mikkelissä koko köörillä. Lauantaina ajelimme vesisateessa koirakaverimme mökille ja saimme kivan rantamökin pesäpaikaksemme. Illalla lisää koirakavereita saapui suunnittelemaan seuraavan päivän epävirallisia rally-tokokisoja.

Rakas Essi

Kuiskuttelua

Keskustelujen jälkeen pojat pääsivät kirmaamaan parin neitokaisen kanssa. Vanha rakkaus leimahti heti – Sisu ja Essi löysivät taas toisensa. Niin oli vauhdikasta, että Essin emäntä raportoi juoksun alkamisen seuraavana aamuna.

Kolmikko kalassa

Vettä ripsi koko ajan. Onneksi se ei kalamiestä haittaa. Laiturilta oli hyvä heitellä, ja tarttuipa jotain myös uistimeen. Kalastajalla oli luonnollisesti hangaround-joukko ympärillään.

Saalista tutkimassa

Sunnuntai meni rally-toko-kisoja tuomaroidessa Kenkäverossa. Oletko muuten käynyt? Siellä on kaikkea ihanaa – niin ruokaa kuin sisustustarvikkeita.

Kotiinlähdön aikaan ei auto inahtanutkaan. Onneksi on Autoliitto ja sen Plus-jäsenyys.

Sisusta vuoden rally-tokolagotto

Lauantaina Suomen lagottoklubin vuosikokouksen yhteydessä palkittiin menestyneitä lagottoja. Aurinkoinen sää taisi vaikuttaa, sillä paikalle oli harmillisesti vaivautunut vain muutama palkittava.

Kisasimme Sisun kanssa aktiivisesti viime vuonna. Alkuvuodesta tosin pidimme emännän motivaation palauttamiseksi kisataukoa, mutta kun se maaliskuussa löytyi, otimme superspurtin kisaamiseen. 11 kisaan osallistuimme ja kauimmaiset kisat olivat Salossa, Heinolassa ja Loimaalla. Tavoitteena kyllä oli pysyä täällä pääkaupunkiseudulla, mutta vähän lipsuimme tuossa.

Kisasimme avoimen luokan läpi noin kuukaudessa. Nopeamminkin se olisi mennyt jos vain olisimme mahtuneet mukaan kisoihin. Voittajaan meni näköjään myös reilu kuukausi, mutta kesäkuussa kisasimme kaksi kisaa samana päivänä. Voittajaluokasta en itse asiassa muista juurikaan mitään, paitsi se, että Inkoon kisoissa olimme myös Mes-luokassa nollakoirakkona, ja tuloksena oli jotain 21/100. Emme siis olleet vielä kisavalmiita mestariluokkaan.

En muistanutkaan, että olemme pitäneet syyskuusta marraskuuhun kisataukoa, koska yhä tuli palautetta, ettemme ole mes-tasoa. Tämä selvisi Kennelliiton järjestelmästä tuloksia lukiessa.

Ystäväni Riikka teki syksyllä tuomariharjoittelua ja tarvitsi tuomaroitavaksi mes-luokkaan tietyn määrän koirakoita. Siksi siis kiersimme loppuvuodesta kisoja ahkeraan. Syyskuun ahdistuksen jälkeen tuli 2 loistotulosta Espoosta ja Heinolasta peräkkäisinä päivinä. EKK:n kisojen tulos antaa myös ensimmäisen kiinnityksen valion arvoon. Seuraavana viikonloppuna kävimme nöyrtymässä 0-tulokseen Loimaalla ja siitä viiikon päästä saimme kolmannen hyväksytyn ja RTK4:n. Sitten olikin aika laittaa vuosi 2015 pakettiin.

Summa summarum, voitimme kirkkaasti vuoden rally-tokolagottokisan 45 pisteellä, kun toiseksi tulleet Tuulikki ja Rico saivat 39 pistettä. Lagottoväki on alkanut kisaamaan aktiivisesti rally-tokossa, joten ensi vuonna emme enää taida olla palkintopallilla. Ihailemme siis palkintomaljakkoa vuoden ajan.

RTK1:stä RTK4:ään

Sunnuntaina saavutimme jotain sellaista, johon en vielä vuosi sitten olisi uskonut. Saimme HSKH:n rally-tokokisojen mestariluokasta kolmannen hyväksytyn tuloksen ja RTK4:n.

Tässä kuvakavalkaadia ja mietteitä matkan varrelta.

Koirakoulu Kompassissa alkeiskurssilla

Aloitimme lajiin tutustumisen kolmisen vuotta sitten SuoRat:n alkeiskurssilta. Mietin tuolloin, ettei me ikinä opita, mutta koska Sisun kanssa on ”pakko” treenata jotain päätin yrittää. Jatkoimme treenaamista epäsäännöllisesti lagottojen treenivuorolla Kelkkapuiston kentällä. Sieltä jatkoimme Masseterin kurssille, HSKH:n kurssille ja lopulta EKK:n harrastajaryhmään. En ole kovin kilpahenkinen, enkä ajatellut lähteväni kisaamaan, mutta arkitottelevisuuskoulutusohjaajakurssille (huh, miten pitkä sana) oli pääsyvaatimuksena, että kisaa ylemmissä luokissa. Lähdettiin siis kokeilemaan josko saisimme tuloksen.

Kisaamisen aloitimme lajin virallistumispäivänä 1.5.2014. Silloin kisattiin Veikkolassa Piskipajassa EKK:n omissa kisoissa. Saldona 95/100, joka oli ensimmäiselle kerralle loistava tulos. Ohjaajaa taisi jännittää todella paljon. Onneksi talkoillessa ja muita kannustaessa pahin jännitys laantui. Tässä vaiheessa vakuutuin, että rally-toko on meidän laji. Kavereiden kannustus ja ilo hyvin menneestä kisasta oli niin mukaansatempaavaa.

Seuraavat kisat olivat vasta elokuussa Ojangossa eli toisen kotiseurani HSKH:n kisat. Äitini oli saanut pari päivää aiemmin sydänkohtauksen, joten ajatukset olivat vähän muualla. Anna Pekkalan tuomaroimista kisoista saimme 97/100 eli hyvään suuntaan olimme menossa.

Nälkä kasvoi syödessä, ja halu saada himoittu RTK 1, joten suuntasimme Hankoon kisaamaan. Sieltä saldona oli 80/100, ja muistan vieläkin, ettei Sisu suostunut menemään maahan = saimme 2 x 10 pisteen virhettä. Kuva Hangon kisoista, jossa ainakin seuraaminen oli hyvää.

Avoimen luokan korkkasimme syyskuussa Veikkolassa Tiia Hämäläisen tuomaroidessa kisaa. Siellä kehänauharulla vei voiton, ja Sisun takajalka meni kehän toiselle puolelle. Seurauksena oli HYL ja meille tuli puolen vuoden tuumailutauko. Olin sitä mieltä, ettei meistä ole kisaamaan, sillä Sisu häröili liikaa, enkä voinut olla varma missä sälli luuhasi pitkissä seuraamisissa.

Tässä välissä vaihdoimme muistaakseni harrastusryhmästä kisaavien ryhmään EKK:ssa ja aloitimme tuuraajana SuoRatin treeneissä.

Tämän vuoden maaliskuussa innostuimme uudelleen, ja teimme mukavan kolmen kisan sarjan avoimessa luokassa. Ensin matkasimme Loimaalle (kuva yllä), jossa voitimme upealla 98/100-tuloksella. Omista kisoista Agimestassa nappasimme samoin 98/100 ja niukasti voiton (kuva alla).

Raaseporissa saldona oli 89/100 ja RTK2 (kuva alla).

Voittajaluokassa mukaan tulee oikealla seuraaminen, joka tuntui ensin ihan helpolle, mutta radan vaikeutuessa Sisun motivaation ylläpitäminen on välillä haastavaa. Kisasimme ensimmäisen voittajakisan Inkoossa vaihtelevissa sääoloissa Heikki Palosaaren tuomaroimissa kisoissa. Heikki tekee yleensä melko haastavan radan ja on tiukka tuomari. Vastaavasti hän antaa kivasti suullista ja kirjallista palautetta. Olimme lisäksi nollakoirakkona mestariluokassa. Paljon oli treenattavaa mestariluokkaan (virhepisteitä 80!), kuten tuomari totesi, mutta minulle tuli fiilis, että kyllä me sinne vielä joskus päästään.

Kaksi seuraavaa voittajaluokan kisaa kisasimme samana päivänä Suomen Rally-tokoyhdistyksen kisoissa kesäkuun lopussa Salossa. Siippakin pääsi talkoilun makuun, kun Salosta ei löytynyt tarpeeksi vapaaehtoisia. Ensimmäisestä Anna Klingenbergin tuomaroimasta kisasta saimme 98/100 ja toisen sijan. Olin tuloksesta aivan superonnellinen, sillä Sisu häröili koko aamun, ja karkasi jopa kerran sisälle etsimään isäntää. Paikkamakuu oli vasemmalla sivulla maaten – mikäpä siinä on koiran ollessa. Toinen kisa oli mielestäni paljon vaikeammalla, Tiia Hämäläisen tuomaroimalla, radalla. Siitä saimme 74/100, mutta se oikeutti myös toiseen sijaan, sillä vain 2 koirakkoa sai tuloksen. Tästä kisasta saimme myös RTK3:n.

Kesällä pidimme kisataukoa, eikä meillä ollut mikään kiire kisaamaan. Sisulta murtui kannuskynsi, joten siinäkin mielessä kisaaminen sai jäädä taka-alalle. Treenailemme yhdistyksen ryhmässä, ja saimme tavoitteeseemme hankkia yhden hyväksytyn tuloksen tämän syksyn aikana. Mestariluokkaan pääsee yleensä aika viime tingassa kisaamaan, joten ilmoittauduin HSKH:n syyskuiseen kisaan ja alla taidonnäytettämme sieltä. Kivannäköisestä menosta huolimatta saldo oli kuitenkin 60/100 eli ei tulosta. 

Seuraava kisa marraskuussa oli Agimestassa EKK:n järjestämänä. Anna Pekkala oli tehnyt ”tehtävissä olevan” radan. Kerrankin olin talkoista vapaa, ja sain pohtia kotona rauhassa suoritusta. Sisu nautti ja minustakin oli hauska tehdä monipuolista rataa. Tulimme, teimme ja voitimme 96/100-pisteellä.

Seuraavana päivänä matkasimme Heinolaan auttamaan tuomariksi valmistuvaa ystävää eli olimme yksi kuudesta kisaavasta koirakosta. Outo alusta ja siinä olevat hajut veivät kikkuraa, mutta nappasimme 92/100 pistettä ja 2. sijan.

Sitten viikko lepoa ja hakemaan MES0-tulos Loimaalta – taas viime hetkellä mukaan hälyytettynä tuomariharjoittelua auttavana koirakkona. Tässä vaiheessa emännällä alkoi olla kisaväsymystä ja fiilis, ettei me osata mitään. Onneksi olimme ilmoittautuneet HSKH:n kisoihin 29.11. Sieltä saimme kolmannen hyväksytyn tuloksen, rimaa hipoen tosin, ja sen himoitun RTK4:n. 

Nyt pidämme kisataukoa ja kasvatamme Sisun turkkia. Tavoitteenamme on, ei vähempää kuin valion arvo. Siihen tarvitaan vähintään H-tulos näyttelystä, joten nyt treenaillaan siihen. Lisäksi tarvitaan 3 vähintään 95 pisteen suoritusta, joista 1 meillä on jo olemassa. Tämä jälkimmäinen taitaa olla näistä se haastavampi juttu. Viimeaikaisten suoritusten perusteella en budjetoi sitä saavutettavaksi ihan lähiaikoina.

Alla olevassa Omakoiran taulukossa näkyvät tulokset vain syyskuuhun asti, mutta kyllä ne sinne jossain välissä päivittyvät. Alun uskon puutteesta huolimatta olemme edenneet nopeasti. Kisaamiseenkin näköjään tottuu, vaikka vieläkin jännitän jonkun verran.

Rallyssa kisaava porukka on tosi mukavaa. Suurin osa on valmis antamaan vinkkejä pyynnöstä (osa myös pyynnöttä 🙂 ), kuvaamaan suoritusta ja ennen kaikkea kannustamaan. Sunnuntainakin iloitsimme toistemme hyvistä suorituksista, lohdutimme hylätyn tuloksen saaneita ja mietimme, miten opettaa eräälle koiralle liikkeestä istu, jätä koira -kyltti. Mikäli et ole lajiin vielä tutustunut, suosittelen kokeilemaan. Hauskaa ja helppoa, kun minäkin osaan.

 

 

Sunnuntaina jatkoimme Heinolassa

Sunnuntaina jatkoimme kisaamista Heinolassa. Lupauduimme mukaan viime tingassa, sillä kaverini suorittaa tuomariharjoittelua ja MES-tason koirakoista tuntuu olevan pulaa.

Auto starttasi ennen kukonlaulua kohti nelostietä, ja saavuimme tihkusateiseen Heinolaan juuri ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Taisimme tosin olla miltei ensimmäinen ilmoittautunut koirakko, joten onneksi joustoa löytyi aikataulussa ja muussakin.

Rata oli lauantain tapaan tehtävissä, mutta kentän alusta ja katosta tippuva vesi vheikensivät keskittymiskykyä niin koiralta kuin ohjaajaltakin. Aloitimme kehnosti ja jouduimme uusimaan ensimmäisen kyltin. Merkille lähetys meni hienosti, kun sitä pääsimme lauantaisissakin kisoissa treenaamaan. Samoin puolenvaihdot toimivat mitä mallikkaimmin. Pujottelu edestakaisin oli Sisun mielestä ihan booring, joten se mentiin nenä maassa miltei koko matkan. Ohjaajaa jännitti etukäteen liikkeestä istu, jätä koira -kyltti. Onneksi se tehtiin vasemmalla puolella, joten kikkura hoiti homman mallikkaasti. Sarjahyppy tehtiin agityyliin supernopsaan, joten 270 astetta vasemmalle meni hajanaisella pakalla. Loppu taas sujui ok ja saldoksi saatiin 92/100. Supersuoritus meiltä ja se riitti 2. sijaan. Lauantaisen kisan kilpakumppanimme Hilla nappasi 3. sijan, joten aika tasatahtiin mennään.

Palkintojen jako oli tällä kertaa arkisin ikinä. Tuomarilta tuli toki sanallinen palaute; hieno suoritus ja upeaa työtä, mutta jotenkin jäin kaipaamaan yhteiskuvaa tms palkintojenjaon yhteyteen. No, meillä ei sitten ole yhtään kuvaa kisasta, joten käytin yllä kesäistä otosta Espoon keskuksessa pidetyiltä rotarien Perhelysteiltä.

Ensi sunnuntaina jatkuu RTK4:n metsästys Loimaalla.

MES-luokan voitto!

Lauantaina kisattiin kotiseuramme EKK:n rally-tokokisat Agimestassa, Espoon Juvanmalmilla. Tuttu halli ja muuten vapaa päivä antoi viitteitä, että kisa voisi mennä hyvin. Oli muuten outoa, kun ei tarvinnut talkoilla kisojen yhteydessä.

Tuomari Anna Pekkala oli suunnitellut radan, jota kommentoin kotona ”on tehtävissä”. Syyskuussa hankittu nollatulos ehkä painoi takaraivossa, joten en uskaltanut toivoa mitään.

Pääsimme kisaamaan päivän viimeisenä ryhmänä kaikkien idoleittemme joukossa. Roni, Rico, Minttu ja muut koirakamut ovat tuntuneet olevan todella kovatasoisia, ja vihdoin pääsimme samaan luokkaan heidän kanssaan.

Kaunista katsottavaa ja tuomarilta meni ehkä pari pikku virhettä ohi. Olin niin tyytyväinen meidän suoritukseen.

Tässä vaiheessa ei vielä ollut tietoa miten Hilla suoriutui. Tekivät Eva-Lotan kanssa hyvännäköistä jälkeä, joten voittajasta ei ollut tietoa.

Ykkössija tuli, kuten kevään VOI-luokan kisassakin. Kotihallissa on etunsa. Saatiin ensimmäinen kiinnitys valioksi. Nyt vain turkkia kasvattamaan ja näyttelyssä käymään. Ai niin, ja pitäähän ne 2 muutakin 95 tai parempaa tulosta hankkia.

 

Let´s go -näyttelyssä 6.9.

Osallistuimme sunnuntaina Vantaan Hakunilassa järjestettyyn Let´s go -kaikkien rotujen kansalliseen koiranäyttelyyn. Eero pääsi pitkästä aikaa osaaviin käsiin, kun kasvattajamme Senja esitti Eeron. Viime näyttelyssä minä esitin Eeron, ja pitää sanoa, että eron huomaa.

Senja ja Eero avoimen luokan arvostelussa.

Kuva Krisse Kallio.

Oli ihanaa, ettei sunnuntaina iltapäivällä enää satanut, joten koirien turkit pysyivät hyvänä, eikä itsekään tarvinnut hytistellä sateenvarjon alla.

Päivän saldona oli SA avoimesta luokasta ja Paras uros -kehästä varaserti.

Nyt jatkamme tassukarvojen kasvatusta ja odottelemme lokakuun näyttelyä.

Lagottojen erikoisnäyttelyssä Tuomarinkartanossa 16.8.

Perinteikäs lagottojen erikoisnäyttely järjestettiin sunnuntaina 16.8. Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa ihanassa auringonpaisteessa. Ennen kehäänmenoa komistus pääsi Senjan puunattavaksi.

Kävimme Eeron kanssa muutaman kerran ennen erkkaria sekä HSKH:n että klubin näyttelytreeneissä. Eerohan osaa, mutta minä vielä vähän arkailen esittämistä. Näissä kuvissa olemme ensimmäistä kertaa Eeron kanssa koko kehän ajan tiimi. Yleensä meillä on ilo ja kunnia saada jompi kumpi kasvattajista esittäjäksi. 

Minusta me liikuimme hyvin, ja Eero malttoi hyvin tuomarin hampaiden laskemiset ja romplailut. Ruotsalaiset tuomarit eivät jostain syystä ole antaneet kovin korkeita arvosanoja. Liekö syynä koko vai mikä. Tällä kertaa rakenne oli hyvä, mutta turkki villava. Saldona EH ja tuomarina Annika Ulltveit-Moe Ruotsista.

Tuomarin tarkkailussa. Vieressä Raija ja Kaapo, jotka esiintyivät ERIn arvoisesti.

Välillä oli aikaa tavata ystäviä ja ottaa rennosti.

Ps. Ihan parasta on aina tutkia kuvista, mitä kehän ulkopuolella tapahtuu 🙂

Kuvat
Kuvauksellista photography ja oma kamera.

Väkijoukkoon mukaan

Opettelemme Eeron kanssa väkijoukossa kulkemista. Tavoitteena on olla ottamatta häiriötä mistään yleisillä paikoilla. Vielä on matkaa tehtävänä, sillä häiriöksi riittää miltei mikä tahansa; roska, tuulen voimasta lentävä lehti tai vaikkapa linnun kakka.

Matkasimme lauantaina siipan ja Sisun kyydissä Espooseen häiriöharjoituksiin. Herrat menivät halailtavaksi Karvakavareiden keikalle. Pieni kävely kehä I:n reunalta Sellon kauppakeskukseen, ja siinä oli hyvä merkkailla nurkat. Sitten siirryimme sisälle tutustumaan paikkoihin. Väkeä riitti, mikä oli aika kummallista kun lauantaina oli ensimmäinen oikea kesäpäivä. Kiersimme kauppakeskuksen koko ensimmäisen kerroksen, ja pysähtelimme aina välillä ns ikkunaostoksille. Mitä enemmän porukkaa tunki lähelle sitä paremmin Eero pysyi vierellä – taisi rollaattorit, rattaat, pikku taapertajat ynnä muut vähän pelottaa. Kierroksen päätteeksi pysähdyimme korokkeelle huilaamaan.

Koiran kanssa kulkiessa on mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita. Osa hymyilee ystävällisesti, osa ei huomioi mitenkään ja jotkut saavat kauhunväristyksiä koirasta. Pyrin kiertämään nuo koiria inhoavat erityisen kaukaa ja huomaamattomasti, mutta eihän se aina onnistu. Onneksi on vielä selvitty kauhunkiljahduksilla ja paniikinomaisilla poisjuoksuilla.

Pienen tauon jälkeen kävelimme junalle, joka oli aivan tupaten täynnä. Onneksi matkustimme vain yhden pysäkinvälin Leppävaarasta Huopalahteen. Eero ei selvästikään tuntenut oloaan kovin kotoisaksi, mutta onneksi palkkanamina ollut juusto auttoi olotilaan. Huopalahdessa oli aikaa muutamalle jalannostolle, ja sen jälkeen matka jatkui M-junalla kotiin päin. Kotinurkilla jäimme yhtä pysäkkiä ennen matkasta, ja tuulettelimme aivot parin kilometrin jalannostolenkillä.

Vielä on tehtävää, ja välillä epätoivo iskee, mutta eiköhän me tuosta pörröpyllystä salonkikelpoinen saada.

Uimamaisterit

Vantaanjoella

Meidän pojat rakastavat uimista. Mikä tahansa kuralätäkkökin kelpaa, mutta parasta on kun pääsee oikeasti uimaan. Lauantaina tehtiin uimareissu läheiseen Vantaanjokeen, Vetokannaksen koirien uimarannalle. Kiirehdimme käyntiä, sillä illalla oli tiedossa nuorin biletystä ihmisten uimarannalla, eikä silloin kyllä huvita olla koirien kanssa lähistöllä.

Sunnuntaina kävimme Turussa, ja treffasimme rotukaverit Rokin ja Balbon, joiden kanssa käveltiin Halistenkoskella ja koko nelikkö pulahti uimaan Aurajokeen. Hauskaa tuntui olevan sielläkin. Reissusta ei valitettavasti ole kuvia, sillä äijäuroksemme hillitsemisessä oli täysi työ.

Sisu ui.