Perjantai-illan huumaa

Perjantaisin treenataan agilitya. Se on hyvä päätös yleensä aika rankalle työviikolle. Tällä viikolla extrahaasteita on tuonut kolarissa tulleet selkävaivat (minulle ei Sisulle). Onneksi sain niihin superpika-apua eilen. Ensi viikolla on sitten tiedossa fysioterapiaa jonkun muun piikkiin.

Otsis otti osumaa

No siihen agilityyn; tänään meitä oli treenaamassa Sisun lisäksi vain spingerspanieli. Olipa kivaa kun oli kerrankin kunnolla aikaa käydä rataa läpi. Heiluvan hännän Miira on lisäksi loistava opettaja.

Meillä on lähinnä haasteena se, että ohjaaja ei osaa opastaa hyppijää. Miten voikaan olla niin vaikeaa tehdä valssauksia ja ymmärtää käännöksiä? Pitäisikö joku for dummies -kurssin minulle?

Osuma peppuun

Hyvin alkanut eilispäivä ei jatkunut iltaan asti samoissa merkeissä. Ensin iltapäivällä sain tiedon kollegan menehtymisestä. Teimme hänen kanssaan viime vuosituhannella kimpassa duunia vuoden verran, ja suljetussa tilassa työskennellessä tuli juteltua myös omia juttuja, joten läheisiksi ehdittiin tulla. Viime aikoina ei enää nähty niin kovin usein, sillä työskentelimme eri toimipisteissä.

En osannut kunnolla surra tätä asiaa ennen kuin tapahtui se toinen ikävä juttu eli kansanautoni perään ajettiin. Onneksi kenellekään ei käynyt huonosti, sillä vain peltiä ruttaantui.

Kävin iltasella tutkituttamassa itseni varmuuden vuoksi Dextrassa, sillä niskaa jomotti. Sain mukaani kassillisen särkylääkkeitä ja relaksanttia, joten eiköhän niillä selvitä. Lääkäri varoitteli, että tämä päivä on pahin, sillä jumissa olevat lihakset antavat pikkuhiljaa periksi. Ans kattoo nyt.

Biili joutuu viikoksi korikorjaamolle. Reilut pari kuukautta vanha nelipyörä pistetään takaosastostaan uuteen kuosiin. Onneksi sillä saa nyt ajaa (kiitos peräänajajani Andrein autoseppäkyvyt), joten sijaisautoasiaa ei tarvitse selvitellä kuin tuolle huoltoajalle.