Tauko paikallaan

Pidin eilen vuoden viimeisen rally-tokokoulutuksen. Vähän haikeilla mielillä ollaan, sillä tammikuussa on enää yksi ohjauskerta jäljellä, ja sitten jään luovalle tauolle. Tähän ei liity mitään dramatiikkaa, mutta päätin ottaa vähän enemmän aikaa itselle ja omille koirille. Lisäksi ajatuksissa siintää opiskelu työn ohessa. Siippa tarvitsee jatkossa perheemme ainutta autoa myös iltaisin, joten liikkuminen kaupungin itäpuolelle vaikeutuu. Syitä on siis monia, joten tuumaustauko on paikallaan.

Syksyn ryhmä on ollut todella mukava, ja on upeaa auttaa ohjaajaa oivaltamaan, miten parantaa suoritusta. Huomaan muuten pienen kouluttajan kaivautuvan aina esiin, kun joku kertoo haasteista koiransa kanssa. Eilen kesken työlounaan päädyimme puhumaan luoksetulon treenaamisesta. No, siinähän sitä tutustuu ihmisten ei-ammatillisiinkin puoliin samalla.

Ai mitä nuo teipit radalla ovat? Treenasimme käännöksiä, ja teipit kertovat paikan jossa käännytään. Mukavaa viikonloppua.

Soukanrannassa

Vietimme juhannuksen pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla. Aaton keli vaikutti mukavalle, joten lähdimme uittamaan poikia meren rantaan. Tavoitteenamme oli mennä Haukilahden koirarannalle, mutta koska kuski ei ajatellut minne ryhmittyi kehä II:lla, niin päädyimme Suomenojan suuntaan. Siipalle tuli mieleen Soukan ranta, jossa hän on käynyt monesti pilkillä. Sinne siis.

Meri-ilma tuoksui poikien nenään jo Soukankaarella, ja takaluukussa alkoi innokas liikehdintä. Olimme ajatelleet tekevämme ensin pienen kävelylenkin ja mennä vasta sitten uimaan. Väärä suunnitelma, ainakin poikien mielestä. Jätkät pistivät nelivedot päälle, joten olihan sitä päästävä uimaan. Veneiden laskupaikka on yleensä luvallinen paikka uittaa, joten siellä nuo vettä rakastavat könsikkäät sitten pulikoivat sielunsa kyllyydestä.

Uinnin jälkeen kiersimme venesataman, ja kävimme ihastelemassa venekerhon valmistautumista juhannukseen. Ihana ilma, joutsenia rannassa ja tyytyväiseksi uitetut koirat – oi, kun satamassa olisi ollut vielä kahvila avoinna.

Tänään nautimme muuten kollegani kanssa ensimmäisen terassilounaan Helsingin keskustassa. Tästä se hellekesä alkaa – vai alkaako?

Väkijoukkoon mukaan

Opettelemme Eeron kanssa väkijoukossa kulkemista. Tavoitteena on olla ottamatta häiriötä mistään yleisillä paikoilla. Vielä on matkaa tehtävänä, sillä häiriöksi riittää miltei mikä tahansa; roska, tuulen voimasta lentävä lehti tai vaikkapa linnun kakka.

Matkasimme lauantaina siipan ja Sisun kyydissä Espooseen häiriöharjoituksiin. Herrat menivät halailtavaksi Karvakavareiden keikalle. Pieni kävely kehä I:n reunalta Sellon kauppakeskukseen, ja siinä oli hyvä merkkailla nurkat. Sitten siirryimme sisälle tutustumaan paikkoihin. Väkeä riitti, mikä oli aika kummallista kun lauantaina oli ensimmäinen oikea kesäpäivä. Kiersimme kauppakeskuksen koko ensimmäisen kerroksen, ja pysähtelimme aina välillä ns ikkunaostoksille. Mitä enemmän porukkaa tunki lähelle sitä paremmin Eero pysyi vierellä – taisi rollaattorit, rattaat, pikku taapertajat ynnä muut vähän pelottaa. Kierroksen päätteeksi pysähdyimme korokkeelle huilaamaan.

Koiran kanssa kulkiessa on mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita. Osa hymyilee ystävällisesti, osa ei huomioi mitenkään ja jotkut saavat kauhunväristyksiä koirasta. Pyrin kiertämään nuo koiria inhoavat erityisen kaukaa ja huomaamattomasti, mutta eihän se aina onnistu. Onneksi on vielä selvitty kauhunkiljahduksilla ja paniikinomaisilla poisjuoksuilla.

Pienen tauon jälkeen kävelimme junalle, joka oli aivan tupaten täynnä. Onneksi matkustimme vain yhden pysäkinvälin Leppävaarasta Huopalahteen. Eero ei selvästikään tuntenut oloaan kovin kotoisaksi, mutta onneksi palkkanamina ollut juusto auttoi olotilaan. Huopalahdessa oli aikaa muutamalle jalannostolle, ja sen jälkeen matka jatkui M-junalla kotiin päin. Kotinurkilla jäimme yhtä pysäkkiä ennen matkasta, ja tuulettelimme aivot parin kilometrin jalannostolenkillä.

Vielä on tehtävää, ja välillä epätoivo iskee, mutta eiköhän me tuosta pörröpyllystä salonkikelpoinen saada.

Uimamaisterit

Vantaanjoella

Meidän pojat rakastavat uimista. Mikä tahansa kuralätäkkökin kelpaa, mutta parasta on kun pääsee oikeasti uimaan. Lauantaina tehtiin uimareissu läheiseen Vantaanjokeen, Vetokannaksen koirien uimarannalle. Kiirehdimme käyntiä, sillä illalla oli tiedossa nuorin biletystä ihmisten uimarannalla, eikä silloin kyllä huvita olla koirien kanssa lähistöllä.

Sunnuntaina kävimme Turussa, ja treffasimme rotukaverit Rokin ja Balbon, joiden kanssa käveltiin Halistenkoskella ja koko nelikkö pulahti uimaan Aurajokeen. Hauskaa tuntui olevan sielläkin. Reissusta ei valitettavasti ole kuvia, sillä äijäuroksemme hillitsemisessä oli täysi työ.

Sisu ui.

Nose Workiin tutustumassa

Kävin eilen EKKlaisten kanssa Eläinkoulutuskeskuksen Erkku Kottosen Nose Work -luennolla Luukissa koirakoulu TassuTreenin tiloissa. Treenikavereita oli hauska, ja vähän outokin, nähdä ilman koiria 🙂

K9 Nose Work on USA:sta rantautunut harrastuslaji. Se sopii kaikille koirille, eikä vaadi mitään erikoistaitoja. Lajin periaatteisiin kuuluu, että tekemisen täytyy olla rentoa ja mukavaa sekä ihmisille että koirille. Tiukkoja palkitsemiseen tai hallintaan liittyviä sääntöjä ei ole, ja käytettävät koulutusmenetelmät perustuvat palkitsemiseen ja positiiviseen vahvistamiseen.

Lajissa harjoitellaan tunnistamaan muun muassa eukalyptuksen tuoksu ja merkkaamaan kullekin koirakolle sopivalla tavalla tuoksun paikka. Kilpailuosioita on neljä, ja kisaluokkia kolme. Kussakin osiossa on maksimiaika, jota nopeammin tehtävä tulee suorittaa. Eläinkoulutuskeskuksen sivuilta kannattaa käydä lukemassa lisää lajista.

Olemme treenanneet Sisun kanssa hajuerottelua lagottoporukassa talven ajan pari vuotta sitten. Opit ovat vielä koiruuden muistissa – testasin luennolta kotiuduttuani. Nose Work tuntui helpolle, mutta vaatii eri tavalla tarkkuutta kuin hajuerottelu, sillä hajun paikka pitää merkata todella tarkkaan.

Saimme myös pienen demon lajiin, kun yksi lajia jo harrastava rallyryhmäläinen esitteli omalla koirallaan hajun merkkaamista. Hienosti koira tuoksun löysi, vaikka häiriöitä oli kentän laidalla 20 kappaletta.

Ymmärsin, että suunnitteilla on meille kurssi. Pitää vielä arpoa haenko sinne mukaan, sillä harrastuksia tuntuu jo nyt olevan jokaiselle illalle. Lajia on melko helppo treenata itsekseenkin. Oikea tuoksu toki pitää ostaa, sillä eteerinen eukalytus ei käy. Josko lagottojengi innostuisi asiasta?

Hajuerottelua tämäkin.

Eläinkoulutuskeskus

Toinen voitto putkeen

Espoon Koirakerhon rally-tokokisat pidettiin lauantaina Agimestassa, Espoon Juvanmalmilla. Olin puoli päivää talkoilemassa; ensin alo-luokan pisteidenlaskijana ja sitten voi-luokan tuomarin sihteerinä. Pisteitä olen laskenut jo sen verran monissa kisoissa, että homma hoituu suht´ rutiinilla, ja nyt minulla oli kaverina innokas opettelija. Helpolla siis pääsin. Harmillisesti molemmat alo-luokassa kisaavat lagotot saivat hylkäyksen väärin suoritetusta radasta. Muuten molemmilla oli tosi mukavannäköistä menoa.
Sihteerin tehtävä on tosi haastava, sillä siinä pitää olla hereillä koko ajan, ja sekä seurata rataa että huomioida kaikki tuomarin kommentit. Lisäksi pitää myös pysytellä pois kisaajien tieltä. Opettavainen ja jännittävä pesti. Niin läheltä pystyi seuraamaan suorituksia myös kouluttajanäkökulmasta. Hengissä siitä selvittiin, kuten totesin tuomarille viimeisen koirakon jälkeen.

Neljän jälkeen pääsimme Sisun kanssa kisaamaan. Lämmittely meni ihan hösläämiseksi, eikä Sisu osannut seistä, seisoa paikoillaan saati seurata. Piti nopeasti purkaa palasiksi 1. liike (kts yläkuva), ja kohtuullisesti se sitten meni (kts lopun video). Avo-luokan tuomarina oli Anna Klinkenberg, jonka sihteerina olin voi-luokassa. Sanoin lähdössä treenikaverille, että joko meillä menee tosi hyvin tai vaihtoehtoisesti kaikilla on hauskaa. Videosta näkee, että olen epävarma, sillä kuljen kumarassa; varmistelen että Sisu kulkee mukana. Ihan turhaa, tiedän kyllä. Ratakin on ihan tuttu ja turvallinen. Ei mitään, mitä emme osaisi.

Neloskyltiltä saimme ansiosta yhden miinuksen, samoin 11-kyltiltä, jossa Sisu hötkyilee. Itse olisin antanut meille vielä pari miinusta muun muassa 7-kyltiltä kontrollin puutteesta ja 9-kyltiltä ehkä kontrollista. Onneksi olen itse tiukempi tuomari kuin se asiansa osaava henkilö. Saimme siis 98/100 jo toisen kerran peräkkäin. Maaliintulo oli muuten aika killeri. Reunanauha oli todella lähellä, ja jos olisin yhtään iloinnut maaliintulosta olisi Sisu syöksynyt 100 % varmuudella kehästä ulos. Siksi hipsuttelu vielä maalin jälkeen.
Oman jännityksensä meille toi se, että siippa oli kaverinsa kanssa kalassa, ja kun kisa aikaistui puolisen tuntia ei ollut varmuutta ehdinkö saada koiran ajoissa paikalle. Sydämentykytyksiä – ehkä liikaakin….

Kisan tuloksia päivitetään sitä mukaa seinälle, kun suoritukset etenevät. Näin, että Minnalla ja Lieskalla oli sama tulos, mutta ajasta ei ollut mitään käsitystä. Tuomarin ilmoittaessa voittajia se sitten selvisi, olimme reilu 4 sekunttia nopeampia kuin kakkoset eli voitto tuli. Olipa ihanaa.

Toivottavasti tämä putki jatkuu vielä viikon päästä Raaseporin kisoissa.

Kisan tulokset löytyvät oheisen linkin takaa.

Vasemmalla Sisu ja minä, oikealla Minna ja Lieska.

Katso suorituksemme Youtubesta. Kiitos Kristinalle kuvaamisesta ja siipalle valokuvasta.

Kisabuumi

Hups. Kuka on väärin päin?

Innoistuin ilmoittautumaan useampiin rally-tokokisoihin tänä keväänä. Tavoitteena on saada RTK2 eli avoimesta luokasta kolme hyväksyttyä tulosta. Viime syksynä kävimme kisaamassa kerran, ja silloin taisin masentua niin paljon saamastamme hylätystä tuloksesta, että kisatauko venyi yli puolivuotiseksi. Leikkiähän tämä on, vai miten se nyt menikään….

Vuoden 2015 ensimmäiseen ilmoittautumaamme kisaan emme päässeet, sillä Sisun kannuskynsi repesi ja se jouduttiin operoimaan. Saimme sellaiset tropit, että dopingsääntö pamahti heti päälle.

Maaliskuussa kävimme Loimaalla tekemässä miltei täydellisen radan (97/100) Tiia Hämäläisen tuomaroimalla radalla. Tuolla tuloksella irtosi avoimen luokan voitto, ja siitä innostuneena olen ilmoittanut meidät kolmeen kisaan huhti-toukokuussa (kun mikään ei riitä…). Hyväksyttyjä tuloksia tarvitaan vain kolme, mutta tuossa on yksi kisa varalla 🙂 Mikäli sellainen mäihä käy, että saamme 18.4. kolmannen hyväksytyn, yritän saada vaihdettua meille paikan voittajaluokkaan toukokuulle. Voittaja saattaa olla meille vielä turhan haastava, sillä oikealla puolella seuraaminen menee välillä hyvin, ja välillä taas vähän heikommin. No, aika näyttää.

Tänä keväänä minun pitäisi valmistua rally-tokon koulutusohjaajaksi. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Kuvauksissa

Komea Eeromme pääsi Monnan studiolle kuvattavaksi joulukuisen mätsäri-voittonsa ansiosta. Koirakeitaan näyttelyssä oli todella hyvät palkinnot, joten paikkaa on ilo mainostaa. Toki sällin turkkia olisi voinut fiksata enemmän näyttelymoodiin, mutta näillä mentiin tällä kertaa.

Komea kieli, eikö vaan? Sain tehdä urakalla töitä, että jätkä suostui sulkemaan suunsa edes muutamassa kuvassa.

Kurotellaan taivaisiin. Meidän temppuvalikoima ei ole kovin laaja, joten jos ei halunnut emäntää kuvaan, piti napsia K18-kuvia.

Kiitos Monnalle pitkämielisyydestä. Lelut olivat viedä voiton valkoisella kankaalla hengailusta. Niin, ja se salamalaite. Se se vasta mielenkiintoinen olikin.

Miniatyyrikoira

Oli aika saksia Sisun turkkia. Jaksan aina hämmästyä, kun harmaa-valkoisesta turkista irtoaa ruskeaa karvaa. Tällä kertaa jopa tuollaista vaaleanpuoleista.

Näistä leikkuujätteistä ollaan askarreltu huopapalloja, tuolinjalansuojia ja vaikka mitä. Tällä kertaa meitä ilahdutti hetken miniatyyrilagotto.

Mukavaa viikonvaihdetta.

Ihmishakua Santahaminassa

Saimme mahdollisuuden treenata ihmishakua Santahaminan Helsinkiradalla sunnuntaina. Olen käynyt tuolla muutama vuosi sitten Sisun kanssa tutustumassa, joten tiesin suunnilleen mitä odottaa. Ihana auringonpaiste, vaikkakin jäätävän kylmä keli odotti meitä tuolla upealla saarella heti aamutuimaan.

Aamuvuoroon oli ilmoittautunut lisäksemme kokeneet konkarit, joten saimme hyviä vinkkejä lajiin. Pojat olivat aivan ihmeissään, kun löysivät huoneiden sokkeloista tätejä. Niin, ja mikä parasta, tädit antoivat nameja ihan superpaljon.

Kävelimme ensin talon läpi, jotta pojat saivat tuntumaa ”labyrinttiin”. Sitten Sisu kehiin, ja ”kadonneiden” etsintään. Sisu tiesi mitä teki, ja tädit löytyivät nopsaan. Sitten oli henkilökunnan vuoro siirtyä maalimiehiksi ja piiloutua. Nopeasti nuo jo lajia osaavat koirat meidät merkkasivat ja saivat palkkansa. Lopuksi oli Eeron vuoro päästä etsintähommiin. Nuorta miestä taisi kiinnostaa enemmän nartut, joten heebo juoksenteli siellä edestakaisin. Kaikki kolme maalimiestä kyllä löytyivät, muttei sällillä oikein ollut aikaa jäädä syömään nameja. Seuraavalla kerralla Eerokin jo toivottavasti tajuaa mitä siellä talossa pitäisi tehdä.

Treenin jälkeen kävimme lenkillä Saharassa. Pojat nauttivat täysin siemauksin jäisellä aavikolla kirmailusta ja henkilökunta lämmittävästä auringonpaisteesta. Kolme tuntia ulkona ja jääkylmässä hallissa tekivät tehtävänsä. Koko poppoo vetäisi tunnin päiväunet kotiuduttamme. Nyt parannellaan jumiutuneita niskoja – olimme siipan kanssa molemmat jännittäneet kylmässä hartoita.

Aurinkoista maanantaita.