RTK1:stä RTK4:ään

Sunnuntaina saavutimme jotain sellaista, johon en vielä vuosi sitten olisi uskonut. Saimme HSKH:n rally-tokokisojen mestariluokasta kolmannen hyväksytyn tuloksen ja RTK4:n.

Tässä kuvakavalkaadia ja mietteitä matkan varrelta.

Koirakoulu Kompassissa alkeiskurssilla

Aloitimme lajiin tutustumisen kolmisen vuotta sitten SuoRat:n alkeiskurssilta. Mietin tuolloin, ettei me ikinä opita, mutta koska Sisun kanssa on ”pakko” treenata jotain päätin yrittää. Jatkoimme treenaamista epäsäännöllisesti lagottojen treenivuorolla Kelkkapuiston kentällä. Sieltä jatkoimme Masseterin kurssille, HSKH:n kurssille ja lopulta EKK:n harrastajaryhmään. En ole kovin kilpahenkinen, enkä ajatellut lähteväni kisaamaan, mutta arkitottelevisuuskoulutusohjaajakurssille (huh, miten pitkä sana) oli pääsyvaatimuksena, että kisaa ylemmissä luokissa. Lähdettiin siis kokeilemaan josko saisimme tuloksen.

Kisaamisen aloitimme lajin virallistumispäivänä 1.5.2014. Silloin kisattiin Veikkolassa Piskipajassa EKK:n omissa kisoissa. Saldona 95/100, joka oli ensimmäiselle kerralle loistava tulos. Ohjaajaa taisi jännittää todella paljon. Onneksi talkoillessa ja muita kannustaessa pahin jännitys laantui. Tässä vaiheessa vakuutuin, että rally-toko on meidän laji. Kavereiden kannustus ja ilo hyvin menneestä kisasta oli niin mukaansatempaavaa.

Seuraavat kisat olivat vasta elokuussa Ojangossa eli toisen kotiseurani HSKH:n kisat. Äitini oli saanut pari päivää aiemmin sydänkohtauksen, joten ajatukset olivat vähän muualla. Anna Pekkalan tuomaroimista kisoista saimme 97/100 eli hyvään suuntaan olimme menossa.

Nälkä kasvoi syödessä, ja halu saada himoittu RTK 1, joten suuntasimme Hankoon kisaamaan. Sieltä saldona oli 80/100, ja muistan vieläkin, ettei Sisu suostunut menemään maahan = saimme 2 x 10 pisteen virhettä. Kuva Hangon kisoista, jossa ainakin seuraaminen oli hyvää.

Avoimen luokan korkkasimme syyskuussa Veikkolassa Tiia Hämäläisen tuomaroidessa kisaa. Siellä kehänauharulla vei voiton, ja Sisun takajalka meni kehän toiselle puolelle. Seurauksena oli HYL ja meille tuli puolen vuoden tuumailutauko. Olin sitä mieltä, ettei meistä ole kisaamaan, sillä Sisu häröili liikaa, enkä voinut olla varma missä sälli luuhasi pitkissä seuraamisissa.

Tässä välissä vaihdoimme muistaakseni harrastusryhmästä kisaavien ryhmään EKK:ssa ja aloitimme tuuraajana SuoRatin treeneissä.

Tämän vuoden maaliskuussa innostuimme uudelleen, ja teimme mukavan kolmen kisan sarjan avoimessa luokassa. Ensin matkasimme Loimaalle (kuva yllä), jossa voitimme upealla 98/100-tuloksella. Omista kisoista Agimestassa nappasimme samoin 98/100 ja niukasti voiton (kuva alla).

Raaseporissa saldona oli 89/100 ja RTK2 (kuva alla).

Voittajaluokassa mukaan tulee oikealla seuraaminen, joka tuntui ensin ihan helpolle, mutta radan vaikeutuessa Sisun motivaation ylläpitäminen on välillä haastavaa. Kisasimme ensimmäisen voittajakisan Inkoossa vaihtelevissa sääoloissa Heikki Palosaaren tuomaroimissa kisoissa. Heikki tekee yleensä melko haastavan radan ja on tiukka tuomari. Vastaavasti hän antaa kivasti suullista ja kirjallista palautetta. Olimme lisäksi nollakoirakkona mestariluokassa. Paljon oli treenattavaa mestariluokkaan (virhepisteitä 80!), kuten tuomari totesi, mutta minulle tuli fiilis, että kyllä me sinne vielä joskus päästään.

Kaksi seuraavaa voittajaluokan kisaa kisasimme samana päivänä Suomen Rally-tokoyhdistyksen kisoissa kesäkuun lopussa Salossa. Siippakin pääsi talkoilun makuun, kun Salosta ei löytynyt tarpeeksi vapaaehtoisia. Ensimmäisestä Anna Klingenbergin tuomaroimasta kisasta saimme 98/100 ja toisen sijan. Olin tuloksesta aivan superonnellinen, sillä Sisu häröili koko aamun, ja karkasi jopa kerran sisälle etsimään isäntää. Paikkamakuu oli vasemmalla sivulla maaten – mikäpä siinä on koiran ollessa. Toinen kisa oli mielestäni paljon vaikeammalla, Tiia Hämäläisen tuomaroimalla, radalla. Siitä saimme 74/100, mutta se oikeutti myös toiseen sijaan, sillä vain 2 koirakkoa sai tuloksen. Tästä kisasta saimme myös RTK3:n.

Kesällä pidimme kisataukoa, eikä meillä ollut mikään kiire kisaamaan. Sisulta murtui kannuskynsi, joten siinäkin mielessä kisaaminen sai jäädä taka-alalle. Treenailemme yhdistyksen ryhmässä, ja saimme tavoitteeseemme hankkia yhden hyväksytyn tuloksen tämän syksyn aikana. Mestariluokkaan pääsee yleensä aika viime tingassa kisaamaan, joten ilmoittauduin HSKH:n syyskuiseen kisaan ja alla taidonnäytettämme sieltä. Kivannäköisestä menosta huolimatta saldo oli kuitenkin 60/100 eli ei tulosta. 

Seuraava kisa marraskuussa oli Agimestassa EKK:n järjestämänä. Anna Pekkala oli tehnyt ”tehtävissä olevan” radan. Kerrankin olin talkoista vapaa, ja sain pohtia kotona rauhassa suoritusta. Sisu nautti ja minustakin oli hauska tehdä monipuolista rataa. Tulimme, teimme ja voitimme 96/100-pisteellä.

Seuraavana päivänä matkasimme Heinolaan auttamaan tuomariksi valmistuvaa ystävää eli olimme yksi kuudesta kisaavasta koirakosta. Outo alusta ja siinä olevat hajut veivät kikkuraa, mutta nappasimme 92/100 pistettä ja 2. sijan.

Sitten viikko lepoa ja hakemaan MES0-tulos Loimaalta – taas viime hetkellä mukaan hälyytettynä tuomariharjoittelua auttavana koirakkona. Tässä vaiheessa emännällä alkoi olla kisaväsymystä ja fiilis, ettei me osata mitään. Onneksi olimme ilmoittautuneet HSKH:n kisoihin 29.11. Sieltä saimme kolmannen hyväksytyn tuloksen, rimaa hipoen tosin, ja sen himoitun RTK4:n. 

Nyt pidämme kisataukoa ja kasvatamme Sisun turkkia. Tavoitteenamme on, ei vähempää kuin valion arvo. Siihen tarvitaan vähintään H-tulos näyttelystä, joten nyt treenaillaan siihen. Lisäksi tarvitaan 3 vähintään 95 pisteen suoritusta, joista 1 meillä on jo olemassa. Tämä jälkimmäinen taitaa olla näistä se haastavampi juttu. Viimeaikaisten suoritusten perusteella en budjetoi sitä saavutettavaksi ihan lähiaikoina.

Alla olevassa Omakoiran taulukossa näkyvät tulokset vain syyskuuhun asti, mutta kyllä ne sinne jossain välissä päivittyvät. Alun uskon puutteesta huolimatta olemme edenneet nopeasti. Kisaamiseenkin näköjään tottuu, vaikka vieläkin jännitän jonkun verran.

Rallyssa kisaava porukka on tosi mukavaa. Suurin osa on valmis antamaan vinkkejä pyynnöstä (osa myös pyynnöttä 🙂 ), kuvaamaan suoritusta ja ennen kaikkea kannustamaan. Sunnuntainakin iloitsimme toistemme hyvistä suorituksista, lohdutimme hylätyn tuloksen saaneita ja mietimme, miten opettaa eräälle koiralle liikkeestä istu, jätä koira -kyltti. Mikäli et ole lajiin vielä tutustunut, suosittelen kokeilemaan. Hauskaa ja helppoa, kun minäkin osaan.

 

 

Koirakeitaan kaunein koira 2014

Osallistuimme Eeron ja Sisun kanssa perjantaina Koirakeitaan jouluiseen match show:hun. Olimme paikalla kymmenen minuttia ilmoittautumisen alettua, ja jono oli valtaisa. Mahduimme juuri ja juuri mukaan kehiin numero 17 ja 18.

Halli oli liian täynnä, ja meidän koirat ihan sekaisin kaaoksesta. Onneksi auto oli kohtuu lähellä, joten siippa vei koirat sinne rauhoittumaan.

Eero veti ensimmäisen kehän tosi upeasti, ja pääsimme jatkoon sekä paras yhteistyö ja kaunein koira -sarjoissa. Sisu ja siippa pääsivät jatkoon paras ilme -sarjassa. Aidosti hienoa, että koirilla oli mahdollisuus päästä kehään pariin otteeseen. Hyvää treeniä meille kokemattomille.

”Paras yhteistyö” ei mennyt finaalissa ihan putkeen, sillä edessämme oli i.h.a.n.a. whippet, jota piti päästä haistelemaan. Sisun ilme ei myöskään pysynyt parhaana loppuun asti.

Kaunein koira -finaalissa Eero loisti. Mieletön kontakti ja sälli jaksoi myös seistä hienosti. Minulla valui siinä vaiheessa hiki, sillä hallissa oli superkuuma. Takki narikkaan ja menoksi. Lopputulosta voitte ihailla ylhäällä olevassa kuvassa. Vielä vähän harjoittelua ja uskallan lähteä Eeron kanssa oikeaan kehään.

Sitä jäin vain ihmettelemään, miten tuomarit osaavat valita kauneimman koiran siitä rotusekamelskasta.

Kuva: Koirakeidas

Opettele sanomaan ei

Näkyykö silmät?

Tuon kuvassa olevan tyypin myötä olen ajautunut ties minkälaisiin paikkoihin ja lupautunut osallistumaan kaikenmaailman juttuihin, joista olen visusti luvannut pysyä erossa. Mikä siinä on, että ei on paljon vaikeampi sanoa kuin kyllä? Lieneekö liian lyhyt sana? No, ei tämä nyt niin kamalaa ole, mutta aina välillä naurattaa, että pitääkö joka harrastuksen myötä hankkia uusi luottamustoimi. Ilmeisesti pitää.

Eilen päädyin mukaan harrastusseuran webmaster-tiimiin. Onneksi taisin saada keploteltua itselleni kohtuu iisin homman. Toisaalta tuosta veppisoftan osaamisesta on se hyöty, että pystynen hyödyntämään osaamista sitten jatkossa myös työssä. Ei siis hullumpaa. Aikaa vievää tämä vain tuntuu olevan.

Plussana on myös se, että uusien asioiden opettelu pitää aivot virkeänä. Elättelen siis toiveita, ettei dementia tartu tähän tätiin.

Haju- ja kuvioerottelua

Ilmoitimme karvakuonon Haju- ja kuvioerottelukurssille koirakoulu Kompassiin. Maanantaisiin siis opetellaan jatkossa erottelemaan erilaisia tuoksuja ja merkataan ne sovitulla tavalla. Eilinen luento oli vain ihmisille, ja opin kiitettävästi uutta. Tiina on hyvä ja innostunut kouluttaja, jotka selvästi tuntui muistavan Sisun agilityn A-kurssilta. No, eihän tuo meidän nuorukainen ihan ujoimmasta päästä ole, joten muistijälki saattaa jäädä…

Illalla treenasimme maton päälle menemistä. Viikko on aikaa opetella makailemaan RENTONA matolla. Mistä ihmeestä tuon rentouden löytää, kun toinen alkaa käymään kierroksilla heti kun kaarramme koirakoulun pihalle? Siellähän on aina jotain kivaa tiedossa.

Ohessa otos keväältä 2011, jolloin opettelimme istumaan ja antamaan tassua.