HAUskaa joulua

Ihanaa joulun aikaa ystävät, tutut ja kylänmiehet.

Tänä vuonna Sisu on käynyt elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä (EH), kisannut rally-tokon SM-kisoissa, potenut korvatulehdusta pariin otteeseen ja ollut hoidossa koirahoitolassa.

Eero vuorostaan sai 2 hyväksyttyä tulosta rally-tokon alokasluokassa ja aloitti agilityn.

Isäntäväki pääsi Välimerenristeilylle, vieraili poikien kanssa Kemijärvellä ystävien luona, aloitti aidanrakennusprojektin ja saa kohta uudet naapurit. Toivotaan, että he ovat koiraihmisiä 🙂

 

Let´s go -näyttelyssä 6.9.

Osallistuimme sunnuntaina Vantaan Hakunilassa järjestettyyn Let´s go -kaikkien rotujen kansalliseen koiranäyttelyyn. Eero pääsi pitkästä aikaa osaaviin käsiin, kun kasvattajamme Senja esitti Eeron. Viime näyttelyssä minä esitin Eeron, ja pitää sanoa, että eron huomaa.

Senja ja Eero avoimen luokan arvostelussa.

Kuva Krisse Kallio.

Oli ihanaa, ettei sunnuntaina iltapäivällä enää satanut, joten koirien turkit pysyivät hyvänä, eikä itsekään tarvinnut hytistellä sateenvarjon alla.

Päivän saldona oli SA avoimesta luokasta ja Paras uros -kehästä varaserti.

Nyt jatkamme tassukarvojen kasvatusta ja odottelemme lokakuun näyttelyä.

Lagottojen erikoisnäyttelyssä Tuomarinkartanossa 16.8.

Perinteikäs lagottojen erikoisnäyttely järjestettiin sunnuntaina 16.8. Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa ihanassa auringonpaisteessa. Ennen kehäänmenoa komistus pääsi Senjan puunattavaksi.

Kävimme Eeron kanssa muutaman kerran ennen erkkaria sekä HSKH:n että klubin näyttelytreeneissä. Eerohan osaa, mutta minä vielä vähän arkailen esittämistä. Näissä kuvissa olemme ensimmäistä kertaa Eeron kanssa koko kehän ajan tiimi. Yleensä meillä on ilo ja kunnia saada jompi kumpi kasvattajista esittäjäksi. 

Minusta me liikuimme hyvin, ja Eero malttoi hyvin tuomarin hampaiden laskemiset ja romplailut. Ruotsalaiset tuomarit eivät jostain syystä ole antaneet kovin korkeita arvosanoja. Liekö syynä koko vai mikä. Tällä kertaa rakenne oli hyvä, mutta turkki villava. Saldona EH ja tuomarina Annika Ulltveit-Moe Ruotsista.

Tuomarin tarkkailussa. Vieressä Raija ja Kaapo, jotka esiintyivät ERIn arvoisesti.

Välillä oli aikaa tavata ystäviä ja ottaa rennosti.

Ps. Ihan parasta on aina tutkia kuvista, mitä kehän ulkopuolella tapahtuu 🙂

Kuvat
Kuvauksellista photography ja oma kamera.

Soukanrannassa

Vietimme juhannuksen pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla. Aaton keli vaikutti mukavalle, joten lähdimme uittamaan poikia meren rantaan. Tavoitteenamme oli mennä Haukilahden koirarannalle, mutta koska kuski ei ajatellut minne ryhmittyi kehä II:lla, niin päädyimme Suomenojan suuntaan. Siipalle tuli mieleen Soukan ranta, jossa hän on käynyt monesti pilkillä. Sinne siis.

Meri-ilma tuoksui poikien nenään jo Soukankaarella, ja takaluukussa alkoi innokas liikehdintä. Olimme ajatelleet tekevämme ensin pienen kävelylenkin ja mennä vasta sitten uimaan. Väärä suunnitelma, ainakin poikien mielestä. Jätkät pistivät nelivedot päälle, joten olihan sitä päästävä uimaan. Veneiden laskupaikka on yleensä luvallinen paikka uittaa, joten siellä nuo vettä rakastavat könsikkäät sitten pulikoivat sielunsa kyllyydestä.

Uinnin jälkeen kiersimme venesataman, ja kävimme ihastelemassa venekerhon valmistautumista juhannukseen. Ihana ilma, joutsenia rannassa ja tyytyväiseksi uitetut koirat – oi, kun satamassa olisi ollut vielä kahvila avoinna.

Tänään nautimme muuten kollegani kanssa ensimmäisen terassilounaan Helsingin keskustassa. Tästä se hellekesä alkaa – vai alkaako?

Väkijoukkoon mukaan

Opettelemme Eeron kanssa väkijoukossa kulkemista. Tavoitteena on olla ottamatta häiriötä mistään yleisillä paikoilla. Vielä on matkaa tehtävänä, sillä häiriöksi riittää miltei mikä tahansa; roska, tuulen voimasta lentävä lehti tai vaikkapa linnun kakka.

Matkasimme lauantaina siipan ja Sisun kyydissä Espooseen häiriöharjoituksiin. Herrat menivät halailtavaksi Karvakavareiden keikalle. Pieni kävely kehä I:n reunalta Sellon kauppakeskukseen, ja siinä oli hyvä merkkailla nurkat. Sitten siirryimme sisälle tutustumaan paikkoihin. Väkeä riitti, mikä oli aika kummallista kun lauantaina oli ensimmäinen oikea kesäpäivä. Kiersimme kauppakeskuksen koko ensimmäisen kerroksen, ja pysähtelimme aina välillä ns ikkunaostoksille. Mitä enemmän porukkaa tunki lähelle sitä paremmin Eero pysyi vierellä – taisi rollaattorit, rattaat, pikku taapertajat ynnä muut vähän pelottaa. Kierroksen päätteeksi pysähdyimme korokkeelle huilaamaan.

Koiran kanssa kulkiessa on mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita. Osa hymyilee ystävällisesti, osa ei huomioi mitenkään ja jotkut saavat kauhunväristyksiä koirasta. Pyrin kiertämään nuo koiria inhoavat erityisen kaukaa ja huomaamattomasti, mutta eihän se aina onnistu. Onneksi on vielä selvitty kauhunkiljahduksilla ja paniikinomaisilla poisjuoksuilla.

Pienen tauon jälkeen kävelimme junalle, joka oli aivan tupaten täynnä. Onneksi matkustimme vain yhden pysäkinvälin Leppävaarasta Huopalahteen. Eero ei selvästikään tuntenut oloaan kovin kotoisaksi, mutta onneksi palkkanamina ollut juusto auttoi olotilaan. Huopalahdessa oli aikaa muutamalle jalannostolle, ja sen jälkeen matka jatkui M-junalla kotiin päin. Kotinurkilla jäimme yhtä pysäkkiä ennen matkasta, ja tuulettelimme aivot parin kilometrin jalannostolenkillä.

Vielä on tehtävää, ja välillä epätoivo iskee, mutta eiköhän me tuosta pörröpyllystä salonkikelpoinen saada.

Kuvauksissa

Komea Eeromme pääsi Monnan studiolle kuvattavaksi joulukuisen mätsäri-voittonsa ansiosta. Koirakeitaan näyttelyssä oli todella hyvät palkinnot, joten paikkaa on ilo mainostaa. Toki sällin turkkia olisi voinut fiksata enemmän näyttelymoodiin, mutta näillä mentiin tällä kertaa.

Komea kieli, eikö vaan? Sain tehdä urakalla töitä, että jätkä suostui sulkemaan suunsa edes muutamassa kuvassa.

Kurotellaan taivaisiin. Meidän temppuvalikoima ei ole kovin laaja, joten jos ei halunnut emäntää kuvaan, piti napsia K18-kuvia.

Kiitos Monnalle pitkämielisyydestä. Lelut olivat viedä voiton valkoisella kankaalla hengailusta. Niin, ja se salamalaite. Se se vasta mielenkiintoinen olikin.

Ihmishakua Santahaminassa

Saimme mahdollisuuden treenata ihmishakua Santahaminan Helsinkiradalla sunnuntaina. Olen käynyt tuolla muutama vuosi sitten Sisun kanssa tutustumassa, joten tiesin suunnilleen mitä odottaa. Ihana auringonpaiste, vaikkakin jäätävän kylmä keli odotti meitä tuolla upealla saarella heti aamutuimaan.

Aamuvuoroon oli ilmoittautunut lisäksemme kokeneet konkarit, joten saimme hyviä vinkkejä lajiin. Pojat olivat aivan ihmeissään, kun löysivät huoneiden sokkeloista tätejä. Niin, ja mikä parasta, tädit antoivat nameja ihan superpaljon.

Kävelimme ensin talon läpi, jotta pojat saivat tuntumaa ”labyrinttiin”. Sitten Sisu kehiin, ja ”kadonneiden” etsintään. Sisu tiesi mitä teki, ja tädit löytyivät nopsaan. Sitten oli henkilökunnan vuoro siirtyä maalimiehiksi ja piiloutua. Nopeasti nuo jo lajia osaavat koirat meidät merkkasivat ja saivat palkkansa. Lopuksi oli Eeron vuoro päästä etsintähommiin. Nuorta miestä taisi kiinnostaa enemmän nartut, joten heebo juoksenteli siellä edestakaisin. Kaikki kolme maalimiestä kyllä löytyivät, muttei sällillä oikein ollut aikaa jäädä syömään nameja. Seuraavalla kerralla Eerokin jo toivottavasti tajuaa mitä siellä talossa pitäisi tehdä.

Treenin jälkeen kävimme lenkillä Saharassa. Pojat nauttivat täysin siemauksin jäisellä aavikolla kirmailusta ja henkilökunta lämmittävästä auringonpaisteesta. Kolme tuntia ulkona ja jääkylmässä hallissa tekivät tehtävänsä. Koko poppoo vetäisi tunnin päiväunet kotiuduttamme. Nyt parannellaan jumiutuneita niskoja – olimme siipan kanssa molemmat jännittäneet kylmässä hartoita.

Aurinkoista maanantaita.

Pojat tokon intensiivikurssilla

Käymme Eeron kanssa tokoilemassa EKK:ssa puolikkaalla vuorolla Agimestassa. Viime lauantaille seura oli järjestänyt Korrin pariskunnan kouluttamaan tokoa. Riitta ja Pekka ovat tunnettuja tokokouluttajia, ja heistä molemmista asti hyvin syvän osaamisen ja halun auttaa. He ovat molemmat myös tokon maajoukkuevalmennusrenkaassa eli tietotaitoa piisaa. Tunnustin heti alussa molemmille kouluttajille, että en oikein osaa tokon sääntöjä, vaikka sääntökirja monin merkinnöin kotoa löytyykin. Yhtä kisaa olen ollut seuraamassa, muttei ideologia vielä tuolla kerralla täydellisesti auennut.

Ohjeistuksen mukaan Eerolle oli varattu 15 minuutin opastus 1,5 tunnin vuoron aikana. Otin Sisun mukaan, jotta voisimme treenata muutamia rallyliikkeitä Eeron vuoroa odotellessa. Yllätys yllätys, aika moni oli perunut tulonsa, joten meitä oli harjoitusvuorolla vain 3 ja Sisukin pääsi oppiin.

Ensin Eero ja minä pääsimme Pekan ”käsittelyyn”. Keskustelimme osaamisestamme (heikkoa) ja mitä haluaisin käydä läpi. Päädyimme treenaamaan siirtymistä kahden liikkeen välillä. Loistava harjoitus. En ollut ymmärtänyt, että sellaistakin pitäisi miettiä. Teimme liikkeestä maahan ja hyppy -liikkeet sekä siirtymisen. Lisäksi harjoittelimme hallittua luoksetuloa (tai no, hallittua ja hallittua). Reilu 40 minuttia meni kuin siivillä. Sitten pieni pissalenkki ja Eero autoon odottamaan.

Seuraavaksi Sisu pääsi Riitan käsittelyyn. Treenasimme häiriötä, mikä on meille kisatilanteessa suuri haaste. Kaikki muu kiinnostaa paitsi radan suorittaminen hallitusti. Taidan ottaa kotitreeniin häiriöksi sen parhaan eli siipan. Lisäksi kokeilimme etu- ja takapalkkaa liikkeestä seiso -harjoituksessa. Etupalkka tuntuu olevan Sisulle SE juttu. Lopuksi teimme toisen koirakon kanssa kisan aloitustreenin eli kehään saapumisen vuorollamme + luoksetulon. Taas meni reilu 40 min. kuin lentäen.

Molemmat kouluttajat kannustivat meitä kokeilemaan tokon alokasluokkaa kisamielessä. Se tarkoittaisi sitä, että ohjaajan pitäisi paneutua lajiin ”asiaankuuluvalla hartaudella”. Sain hyviä vinkkejä treenailuun, ja uskoa siihen, että pojissa on potentiaalia. Onkohan emännässäkin?

Nenätyöskentelyä

Kokoustin sunnuntaina hajutyöskentelyn ”ammattilaisten” kanssa, ja sparraajat totesivat, että ”olisin jo aloittanut treenaamisen Eeron kanssa”. No, tuumasta toimeen.

Yritin kaivaa muistin arkistosta Sisun kanssa Koirakoulu Kompassissa käymämme Hajutunnistuskurssin etenemismallia, ja päädyin aloittamaan teellä. Hyvin tuo pikkumies ymmärsi mitä pitää tehdä – namit ehkä helpottivat asiaa. Eilen treenattiin kontaktin ottamista purkkiin ja hajua siellä. Seuraavaksi, ehkä tänään, sitten hajun merkkaamista niin, että purkki on lattialla.

Sisu, tuo hyvänenäinen poika kävi aivan kierroksilla, kun piti aidan takana odottaa omaa vuoroaan. Aluksi omasta suorituksesta ei meinannut tulla mitään, kun piti puhista ja kerjätä namia, mutta sitten mieleen muistui mitä tässä hommassa pitikään tehdä. Sairasloman jälkeen keskityimme pitkään haisteluun. Haastavaa, kun mielessä siintää vain namit…

Eero treenaa hajutyöskentelyä pellolla. Mikä lienee hajun aiheuttaja – meillä kun pyörii kettu, supikoira, jäniksiä, citykaneja, peuroja ja mitä vielä tuossa lähipellolla.