Kaikki hauska päättyy aikanaan

Tour Costa Diadema päättyi Savonaan, Costa-varustamon kotisatamaan.

Lauantaina meidän ryhmälle oli ilmoitettu lähtöajaksi klo 9.15. Vältimme ruuhkan, kun opas ohjasi meidät hieman aiemmin ulos laivasta. Saimme matkalaukut kätevästi terminaalista, ja vielä oli pientä säätöä mitä otetaan mukaan bussiin ja mitä laitetaan ruumaan.

Olimme toivoneet, että bussi pysähtyisi jossain matkan varrella, jotta saisimme hankittua vähän juustoja ja muita herkkuja kotiinviemisiksi. Varustamon edustaja oli kuitenkin tiukkana, eikä suostunut pysähdykseen. Harmi juttu myös siksi, että minulle tuli todella paha olo jossain tunneli numero 20 kohdalla. Onneksi oli nesteille varattu pussukka mukana, ja matka jatkui keskeytymättä loppujen 20 tunnelin läpi Malpensan kentälle. Siellä oli kärvistelyä odotettavissa vajaa 3 tuntia. Kävimme syömässä ja ihastelemassa alppeja pihalla. Alpeista tulee jotenkin niin rauhallinen fiilis, ettei odottaminenkaan ottanut päähän.

Päästyämme turvatarkastuksen läpi anoppi jatkoi shoppailuja, ja me kävimme siipan kanssa hengailemassa kaupoissa. Ostimme myös purtavaa lennolle. Helsinkiin päästyämme oli pakko mennä lentoaseman Alepaan ostamaan salaattia, kurkkua ja tomaattia. Niitä oli viikon reissun jälkeen kova ikävä, kuten myös koiria.

Tähän päättyy lomaraportti. Laita viestiä jos olet kiinnostunut reitistä Savona-Marseille-Barcelona-Palma-Civitavecchia-La Specia-Savona laita viestiä, niin kerron mielelläni lisää.

Vilkas kylä La Spezia

Tour de Costa Diadema jatkuu:

Viimeinen satamakohteemme oli La Spezia. Vähän haaveilimme Costan retkistä Firenzeen tai Pisaan, mutta bussissa istumista olisi tullut liikaa, joten päädyimme shoppailuun. Mikäpä sen mukavampaa, ainakin anopin mielestä. Hyppäsimme ilmaiseen shuttle-bussiin ja hurautimme keskustaan. Aurinko vähän pilkisteli pilvien takaa, joten jätimme sadekamppeet laivaan. La Spezia on virkeä pieni kylä, jossa on paljon kauppoja ja apteekkeja. Kohtasimme myös veikeän mopoauton, jolla jaettiin kapeilla kaduilla postia. Harmi, etten ehtinyt napaamaan kuvaa keltaisesta raketista.

Osa suomalaisista oli käynyt edellisenä päivänä ajamassa formulaa, ja siipallekin nousi formulakuume. Kyytiin oli siis päästävä. Hän valitsi radaksi Montrealin, joka ei kaiketi ole helpoimmasta päästä. Onneksi ajo oli simulaattorissa, sillä törmäsi päin meluvallia 253km/h-vauhdissa. Ajon jälkeen menimme jälkipeleille jäätelöbaariin. Pistaasijäätelö oli ihan ok, muttei mitenkään erikoista.

Hyttiin oli ajoissa toimitettu ohjeet tavaroiden pakkaamisesta, ja hoidimme homman valmiiksi ennen illallista. Kamat tosin toimitimme käytävälle vasta myöhemmin illalla. Costan väki hoiti kaikki asiat todella ajallaan ja juuri kuten pitikin. Pitää nostaa hattua. Vain kerran aamiainen jäi tulematta hyttiin, mutta syynä taisi olla väärinkäsitys hyttipalvelijan ja tilaajan välillä.

Illalla olisi ollut Talent-kilpailun karsinta, mutta hyydyimme, ja menimme hyttiin. Tarkoitus oli katsoa kisa hytin tv:stä, mutta nukahdin kesken kaiken. Kisaväsymys taisi painaa päälle.

Valitsimme Civitavecchian Rooman sijaan

Tour Costa Diadema jatkuu:

Civitavecchian satamapalvelut ja kaupunki tarjosivat ilmaisen shuttlebussikuljetuksen keskustaan. Tartuimme tarjoukseen ja lähdimme ihanan auringonpaisteen siivittämänä koluamaan anopin kanssa kauppoja. Ensimmäisestä liikkeestä ostin 2/3 siellä myynnissä olleista mekoista. Lisäksi kaupungilta tarttui matkaan alusvaatteita, huivi ja bolero.

Kävimme myös tutustumassa paikalliseen toriin, ja ihastelimme kasviksia ja tietysti edullista hintatasoa. Törmäsimme myös kahteen herraan, jotka ulkoiluttivat lagotto-urosta. Intouduimme juttusille, mutta huono italiantaito paljastui kyllä nopeasti. Ei tullut pieneen mieleenkään kerrata koirasanastoa ennen lähtöä…

Lounastelimme paikallisessa pizzeriassa ja seurauksena oli luonnollisesti pizzaähky. Niin hyvän syömistä ei malta lopettaa ajoissa. Siippa ja anoppi miehineen hyppäsivät taksiin ja hurruttelivat laivalle elpymään. Minä jäin vielä hetkeksi kuvaamaan ja nauttimaan auringon paisteesta. Civitavecchia on ihana pikkukaupunki ja kaikki tapaamani ihmiset olivat todella ystävällisiä. Sinne pitää päästä uudelleen.

Laivalle saavuttuani löysin muut porealtaalta, joten sinne piti itsenikin päästä. Hyvin lähti väsymys jaloista, joten kipusimme siipan kanssa 10. kerrokseen Barilla-pastamaistiaisiin. Hyviä makuja ja vähän erimallisia pastoja kuin mitä Suomessa on myynnissä. Sieltä kiiruhdimme ihailemaan suklaaputousta (Nutella?).

Päivän teemana oli vihreä, valkoinen ja punainen eli Italia. Illallisen päätteeksi keskilattian valtasivat tanssijat, ja etenimme letkassa sinne joraamaan. Tarjoilijamme tanssittivat minua ja anoppia, ja pääsimme myös heiluttamaan kangasservettejä juhlan kunniaksi – meille ihan uusi kokemus. Siipan otsa oli hikinen, eli se kuuluisa matkatauti oli päässyt taas iskemään.

Merellä all day long

Tour de Costa Diademalla, päivä 5.

Aamulla keikutti sen verran, ettei hyttiin tilattu aamiainen maistunut. Kannoimme tarjottavat naapurihyttiin, ja lähdimme ravintolaan aamiaiselle. Iso laiva on sen verran vakaa, ettei ylhäällä juurikaan keinumista huomaa.

Päätin jatkaa kuntoilua, ja menin kannen juoksuradalle hölkkäämään ja sen jälkeen täpötäydelle kuntosalille. Salilta oli mielenkiintoista seurata kun lähestyimme Sardiniaa. Eipähän pysynyt maisemat samoina, kuten kotisalilla. Siippa kävi sillä aikaa heittämässä dartsia ja tutustumassa laivan kasinoon.

Tällä kertaa oli vuorossa merengue-tanssin opetusta. Hauskaa, hikistä ja helppoa. Iltapäivällä kävimme vielä katsomassa 4d-leffassa seikkailun dinopuistossa. Hauska kokemus ja 5 minuuttia riittää aivan mainiosti. Siitä kiirehdimme The voice of sea -osakilpailun nauhoituksiin. Voiton vei ihan ylivoimaisesti tanskalainen laulajatar – ansaitusti.

Pukeutumisteemana oli gala dress, joten laitoimme parasta päälle illalliselle. Jotkut olivat todellakin panostaneet tähän käymällä kampaajalla ja hoidoissa. Me tyydyimme omiin viritelmiin. Näkyipä porukkaa farkuissa ja neulepaidoissakin, eli ei se niin tarkkaa ole. Kapteenin kanssa olisi voinut otattaa kuvan, mutta emme jaksaneet lähteä jonottamaan. Hän piipahti illallisen yhteydessä ravintolassa, ja tervehdimme häntä vilkuttaen.

Marseillessa ilman saippuaa

Ensimmäisenä satamakohteenamme oli Marseille. Ostimme aamulla shuttlebus-liput kätevästi Costan interaktiivisista torneista ja keskustaan päästyämme hyppäsimme kaupunkijunaan. Sen kyydissä kiipesimme ylös Notre-Dame de la Garde -kirkolle. Sieltä oli aivan huikeat näköalat kaupunkiin.

Kaupunkiin palattuamme hengailimme siellä vielä tovin, kunnes hyppäsimme takaisin shuttlebussiin ja kävimme laivalla lounaalla. Iltapäivällä osallistuimme siipan kanssa tangotunnille. Hyvät opettajat ja simppeli koreografia – joten hauskaa oli. Siipalla myös hiki…

Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani Fiorentino-ravintola oli jokailtainen illallispaikkamme. Meille tarjoili aivan ihana indonesialainen Adhi. Hänen apunaan toimi Boro, joka oli muistaakseni myös Indonesiasta. Näiden herrojen kanssa läppä lensi ja meillä oli oikeasti hauskaa – myös englantia osaamattomalla osalla seurueestamme.

Tarjoilijoiden lisäksi tutustuimme samaan aikaan laivaan saapuneeseen hongkongilaiseen perheeseen, joiden pöytä oli vieressämme. Heidän kanssaan oli mukava turista maailmanmenosta, kuluneen päivän ohjelmasta ja kuunnella risteilyistä, joita he olivat tehneet.

Illallisen jälkeen 3. kerroksen teatterissa oli tarjolla hyvä akrobatiashow. Vau, mitä taitajia! Myöhemmin kurkkasin puhelimeen, ja kappas, roamingmaksu oli kohdillaan merellä. Soitto Suomeen 6.55€/min ja vastaaminen 7€/min ja sokerina pohjalla datasiirto 20€/Mt! Ei pahemmin tullut soitettua.

Matkamme jatkui kohti Barcelonaa.

Tour Välimeri Costa Diademalla

En edes oikein muista, mistä lähti idea All Inclusive -risteilystä, mutta syyskuussa taisimme tehdä päätöksen, että lähdemme läntiselle Välimerelle risteilemään. Mukaan lähtivät anoppi ja miehensä. Risteily varattiin Loistoristeilyltä, ja heiltä saimme ennen matkaa hyvät ohjeet. Lisäbonuksena sain Matka2016-tapahtumassa heidän ständiltään loistavat vinkit shoppailuun – kiitos Sofia.

Vihdoin viikon 7 lopussa koitti päivä, jolloin Pohjois-Karjalan väki saapui meille ja koirat vietiin hoitopaikkoihinsa. Illalla siippa malttoi vihdoin pakata ja me muut valmistauduimme aikaiseen nousuun.

Helsinki-Vantaalle oli avattu kätevä itsepalvelu baggage drop ja yläkerran turvatarkastus oli aivan tyhjä. Pääsimmekin noista normaalisti jumittavista kohdista läpi ihan ”heittämällä”

Lento meni mukavasti, ja Costan henkilökunta oli meitä vastassa aulassa. Saimme selkeät ohjeet edetä bussiin. Bussimatka kulki Malpensasta 40 tunnelin läpi Savonaan, jossa pääsimme melko nopeasti siirtymään laivaan suomalaisen oppaamme Susannan johdolla.

Hytti oli juuri sellainen, mitä olimme netin kuvista havainneet. Pääsimme heti tosi toimiin, sillä tunti ”laivautumisemme” jälkeen oli pelastusharjoitus. Ymmärrän hyvin, että monen tuhannen ihmisen on pakko osallistua kyseiseen tapahtumaan, sillä muutoin on haverin sattuessa luvassa hallitsematon kaaos. Koin, että laivan henkilökunta osaa hommansa – no, tosin haukotteleva Costan henkilökunnan edustaja lavalla ei ole parasta mainosta…

Tämän jälkeen oli aika siirtyä nauttimaan matkan ensimmäinen Aperol Spritz ja valmistautua casual-illalliselle. Illallispöytämme oli Fiorentino-ravintolassa noin 300 metrin päässä hytistämme. Laivalla tulikin käveltyä ihan kiitettävästi. Olimme niin väsyneitä matkustamisesta, ettemme jaksaneet jäädä katsomaan illan showta, vaan menimme pikaisen tanssiravintolassa pyörähdyksen jälkeen suoraan hyttiin.

Yöllä oli vähän merenkäyntiä, jota jäin kuuntelemaan. Laivan ennusteen mukaan meri oli Rough – myrskyä kyllä, mutta sain sentään muutaman tunnin nukuttua. Matka jatkui kohti Marseillea, josta seuraavassa kirjoituksessa.