Elämää Tyttökummulla kikkurakarvojen kanssa
Viime viikonlopun vietin Levillä työmatkalla. Lapissa oli taas kerran kiva käydä, vaikkakin tällä kertaa suurin osa ajasta tuli vietettyä neuvotteluhuoneessa. Levi on täynnä tapahtumia, ja meidän reissumme aikana siellä hiihdettiin muun muassa Visma Ski Classics -pitkänmatkan hiihtokisa. Tuo tapahtuma minut sinne pohjoiseen veikin.
Ihanan lumisesta ja aurinkoisesta Lapista oli mukava palata kotiin, kun siippa oli hankkinut ämpärillisen tulppaaneja minua ilahduttamaan.
Muutimme Tyttökummulle kuusi vuotta sitten, ja istutin heti ensimmäisenä kesänä muutaman pionin kukkalaatikkoon. Sarah Bernhard ja Karl Rosenfield ovat niistä ehdottomat suosikkini. Karl R. ehti tänä vuonna ensin avaamaan nuppunsa. Loppuviikoksi oli luvattu kovaa sadetta, ja niin myös kävi.
Pelkäsin, että kukat eivät kestä rankkasadetta, joten kävin nappaamassa auenneet kukat talteen ennen kuin lähdimme pariksi päiväksi reissuun. Ihaniahan nuo ovat, vai mitä sanot?
Nämä kuvat ovat sunnuntai-illalta. Huumaava tuoksu odotti meitä ja kukat olivat täydessä loistossa – ihanaa.
Kotimme lähistöllä on pienehkö rodopuisto, jota ei juurikaan mainosteta. Siellä saa rauhassa kuljeskella ihastelemassa alppiruusuja.
Löysin puiston juoksulenkillä samana keväänä kun muutimme Martinlaaksoon. Ihmetys oli suuri, kun en ollut aiemmin puistosta kuullutkaan. Kaikki tiethän vievät Haagan alppiruusupuistoon. Harmillisesti kukinta meni tänä vuonna osin liian nopeasti ohi. Helteet tekivät tehtävänsä.
Puistossa kasvaa 12 kotimaista laatulajiketta: Elviira, Haaga, Hellikki, Helsingin Yliopisto, Kullervo, Pekka, P.M.A. Tidersted, Pohjolan tytär, Mikkeli, Venla, Vieno ja Kaino. Aivan ihania nimiä muuten. 
Lähi alueen väki on löytänyt puiston vieressä olevan nurmikentän. Sinne mahtuu hyvin piknikille vaikka vieressä joku pelaisikin sulkapalloa, futsalia tai heittelisi frisbeetä. Sopu sijaa antaa.
Käy ihmeessä tutustumassa lähipäivinä jos osut Länsi-Vantaalle. Kukinta jatkunee vielä tovin.
Hengähdin muutaman viikon lomalla, enkä ”ehtinyt” blogia päivittämään. Nyt alkaa kukkaloisto olla kohdillaan ja sato pikkuhiljaa valmistua. Krasseja olen kasvattanut jo vuosia omista siemenistä. On ollut jännää seurata, miten ensin tulivat oranssit ja punaiset kukat, ja nyt heinäkuun loppupuolella keltainenkin heräsi.
Kurkkuja ja tomaatteja
Kasvihuoneen ensimmäinen sato on jo syöty. Korianteria ja pinattia nautittiin yliannostuksen verran. Kesäkurpitsat piti siirtää ulos, kun eivät viihtyneet kasvihuoneen paahteessa. Hyviä alkuja on jo, joten eiköhän kohta päästä kesäkurpitsallakin herkuttelemaan. Parsakaali sinnittelee, muttei taida tehdä satoa. En taida osata kasvattaa sitä.
Chilissä on 3(!) hedelmää, ja innokkaana odotan niiden kypsymistä. Persilijaa on tänä kesänä syöty miltei joka ruuan kanssa, kuten myös tilliä. Avomaan kurkkuja on syöty viikon verran. Niitä näyttäisi tulevan ihan mukavasti. Kuori on jostain syystä aika vahvan makuinen.
Tomaatteja on syöty jo kymmenkunta, ja kuten kuvasta näkyy, on satoa tulossa mukavasti. Ensi vuonna kokeilen kiipeileviä tomaatteja. Vadelmia ja metsämansikoita löytyy omalta tontilta, joten ihan mukavasti olemme päässeet omavaraistalouden makuun.
Toivottavasti sinäkin pääset nauttimaan kotimaisista, lähellä kasvatetuista kasviksista ja hedelmistä.
Kohta, toivottavasti jo pian, aukeavat pionit. Sinänsä ei kiirettä kun juhannukseksi on luvattu sadetta. Sade usein lakoonnuttaa kukat liian nopeasti, joten maltan odottaa ensi viikkoon.
Ihanaa loppuviikkoa ja juhannusta.
Rakastan rhododendroneja. Harmillista, että ne kukkivat vain lyhyen aikaa. Lämmin syksy taisi tehdä sen, ettei tänä vuonna saada kuin yhteen kasviin kukat. Pitää nauttia niistä ennen kuin lakastuvat – ja käydä tietysti Haagan rhodopuistossa kukkaloistoa ihailemassa. Tuossa meidän naapurissa Kivimäenpuistossa on myös kohtuullisen laaja valikoima alppiruusuja. Suosittelen piipahtamaan.
Löytöjä etu- ja takapihalta. Hyvää viikonloppua.
Kevät on suosikkivuodenaikani siksi, että joka päivä maasta nousee uusia kukkijoita. Tykkään kyllä älyttömästi syksystäkin, kun luonto tarjoilee ihania sävyjä…
Takapihan valkovuokkoja.
Etupihan pikkutalvioita ja esikkoja.
Hyasintit kukkivat jo Virossa.
Kevät on kasvun aikaa, ja kukintakausi on Virossa kuukauden verran Suomea edellä.
Kortteja syntyy niin tarpeeseen kuin muuten vaan. Liikunta ei jostain syystä maistu, joten pitää päästä tekemään ihan jotain muuta.
Huomaan näitä korteista ottamiani kuvia katsellessani, että pitäisi hankkia kunnon valot. Varjostukset häiritsevät ja värit eivät siirry oikein. Tietysti sekin auttaisi, että oppisin käyttämään kameraani oikein (kenties joku työväenopiston kurssi auttaisi?) ja viitsisin perehtyä värien muokkaamiseen Photoshopissa.
Tässäpä taas tavoitteita marraskuulle.
Innostuin tekemään kortteja pitkästä aikaa. Tarvikkeita on vaikka kuinka paljon, mutta motivaatio on ollut hukassa. Sunnuntaina oli jostain syystä sellainen fiilis, että isäntä saa lähteä kalaan ja koirat pihalle. Minä askartelen nyt.
Hankin kesällä Sinellistä uusia ääriviivatarroja, ja jossakin heidän tapahtumassaan mainostettiin siirtokalvoa, jolla ääriviivatarroista voi hyödyntää myös sisälmykset. Näitä hyödyntäen tein valkoista ja hopeaa rakastavalle esteetikolle onnittelukortin. Olin toki myöhässä onnittelujeni kanssa, mutta ehkä tervehdys ilahduttaa vastaanottajaa siitä huolimatta.
Tästä tulikin mieleeni, että lapsuudenaikaisten kavereiden syntymäpäivät ovat tasan tarkkaan muistissa, mutta näiden aikuisena saatujen kavereiden päivät eivät pysy mielessä millään. Mikä ihme siinä on – ehkä sitä vain nykyisin luottaa, että sähköinen kalenteri muistuttaa kaikesta. Taas voitiin todeta, ettei muistuta 😦
Lagottomaista elämää 